TIEDOTE 17.4.2020

Jäsenet, ryhmien vetäjät, vastuuhenkilöt ja osallistujat

Yhdistyksen hallitus on tänään päättänyt uusista rajoitteista koskien yhdistyksen ryhmätoimintaa, kotiapua ja kokouksia, joissa vaaditaan lähikontaktia. Päätös perustuu Suomen hallituksen linjaukseen torstaina 9. huhtikuuta, että sen 16. maaliskuuta antamia linjauksia ja toimintaohjeita koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi jatketaan 13. toukokuuta 2020 saakka.

Yhdistyksen hallitus on päättänyt, että kaikki Porvoon Reumayhdistys ry:n harrastus-, liikunta-, käsien parafiinihoito- ja vertaistukiryhmät, virkistysmatkat ja hallituksen kokoukset perutaan, kunnes koronaepidemian tilanne helpottuu ja Suomen hallitus antaa taas luvan kokoontumisille ja toiminta on turvallista.

Kevätkokouksen järjestäminen siirtyy myös ja tiedotamme sääntöjen mukaisesti uudesta ajankohdasta ja paikasta heti kun tilanne sallii. Tämän mahdollistaa valmisteilla oleva poikkeamislaki (HE 45/2020 vp).

Yhdistyksen kotisivuja päivitetään ja sieltä löytyy aina uusin tieto tilanteesta. Kotisivuilta löytyy myös tietoa koronasta ja sen vaikutuksesta reumasairaille ja liikuntaohjeita.

Yhdistyksen hallitus haluaakin muistuttaa liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitystä näinä poikkeuksellisina aikoina. Yhdistyksen toimistossa toimii puhelintuki, joka vastaa kaikkeen mieltä askarruttaviin huoliin ja auttaa tarvittaessa puhelinnumerosta 019-584003 arkisin klo 8-16.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.

Porvoon Reumayhdistys ry:n hallitus

*/ /*